Background image
Ajankohtaista
Hyvä työyhteisö ei vedä rajaa konttorin ja tehdashallin välille
29.3.2018

Hyvä työyhteisö ei vedä rajaa konttorin ja tehdashallin välille

Ferromekin konttorissa ei pyöritellä peukaloita. Parin vuoden aikana koko yrityksen henkilöstön määrä on lähes tuplaantunut ja sitä myöden myös tilausten ja konttorissa tehtävän työn määrä on kasvanut. Toimitusjohtaja Kim Åkerlundin lisäksi konttorissa työskentelevät tällä hetkellä kokopäiväisesti Satu Zittra ja Erika Kujamäki.
Satu on ollut Ferromekin palveluksessa pian kolme vuotta, Erika viime syksystä lähtien.

Selkeät työnkuvat ja vastuun jakaminen luovat hallinnan tunteen
Sadun toimenkuvaan kuuluvat asiakaspalvelu, tilauskäsittelyt, materiaalinhankinta, ja tarjousten laskeminen. Lisäksi hän koordinoi ja aikatauluttaa tuotannon toimintaa yhdessä toimitusjohtaja Kim Åkerlundin ja tuotannon teamleadereiden kanssa.

—Tykkään siitä, että tapahtuu paljon, siksi tilapäinen kiire ei haittaa. Meillä on hyvä ilmapiiri ja mahtavia työntekijöitä sekä tehtaan, että konttorin puolella. Vastuuta annetaan sopivissa määrin ja kaikille on määritelty selkeät työtehtävät, Satu kertoo.
Erikakin voi allekirjoittaa saman asian puolen vuoden työkokemuksen perusteella:
—Hommat ovat hanskassa. Aina neuvotaan eteenpäin, jos jotain ei tiedä. Kun työt on hyvin organisoitu, siitä tulee turvallinen ole, Erika sanoo.

Erika käsittelee tilauksia ja avustaa Satua muissa toimiston töissä. Tilausten käsittely vaatii tarkkuutta, ja hän myöntääkin naurahtaen olevansa tarkka ja aidosti nauttivansa ”koneen naputtamisesta”. Lisäksi hän on tyytyväinen siihen, että uusien työtehtävien myötä joka päivä oppii jotain uutta. Asiakaspalvelu itsessään on kuitenkin se juttu, mistä molemmat motivoituvat.
—Tähtäämme onnistuneisiin projekteihin, jotka tuottavat tyytyväisiä asiakkaita, kyllä asiakaspalvelu on pohjimmiltaan se meitä eniten motivoiva juttu, molemmat toteavat.

Kokonaisuuden ymmärtäminen parantaa asiSatujaErika2akaspalvelua

Sadun työnkuva on paletti, joka koostuu monesta eri työtehtävästä. Hänen mielestään parasta on se, että hän saa olla työssään mukana tarjousvaiheesta toimitukseen saakka.
—Menisin kyllä heti tehtaan puolelle töihin, vaikka sorvaamaan. Kun vaan päästävät minut sinne, Satu naurahtaa.

Kaiken toiminnan kannalta tehtaan asioiden ymmärtäminen vie aina eteenpäin. Ammennan sieltä kyllä tilaisuuden tullen kaiken mahdollisen opin. Kun tietää miten prosessit sujuvat tehtaan puolella, on asiakkaiden kysymyksiin vastaaminen helpompaa. Kokonaiskuvan hahmottamisesta on hyötyä tarjousten tekemisessä ja töiden aikataulutuksessa.Lisäksi arvostus muiden tekemää työtä kohtaan kasvaa, kun oivaltaa mitä osaamista eri työtehtävät vaativat.

 

 

Koko Ferromekin porukka istuu samassa kahvipöydässä, mikä madaltaa kynnystä kysyä ja keskustella asioista. Yhteistyön ja yhteishengen kannalta tällä on varmasti suuri merkitys. Kun kuulee suoraan, miten toisella puolella menee, ei tarvitse olettaa tai arvailla. Erika sanookin juttelevansa tuotannon porukan kanssa päivittäin.

—Täällä nyt vaan sattuu olemaan hyvä porukka, meillä on mukavaa yhdessä ja työnteko on joustavaa ja sujuvaa, Satu toteaa tyytyväisenä.