WidgetAreaTop

HISTORIAMME

Tasainen kasvukäyrä

Bernhard Åkerlund perusti Ferromekin vuonna 1981 yhdessä työtoverinsa kanssa. Molemmilla oli tuolloin metallialalta jo 10 vuoden työkokemus. Åkerlundin tilalla ollut vanha kanala kunnostettiin ja muutettiin verstaaksi. Bernhardin isä toimi vastaperustetun yrityksen puhemiehenä ja hankki sille ensimmäisen asiakkaan, joka vielä tänäkin päivänä käyttää Ferromekin palveluja.
Alussa yrityksessä valmistettiin pääasiassa kuljetustelineitä veneteollisuudelle sekä osia minkkitrukkeihin ja etukuormaimiin.


Muutamaa vuotta myöhemmin yritys siirtyi kokonaan Bernhard Åkerlundin omistukseen. Yrityksen toiminta kasvoi ja kehittyi, ja siitä saatu voitto käytettiin investointeihin.
Vuonna 1990 hankittiin ensimmäinen CNC-sorvi ja muutamaa vuotta myöhemmin myös CNC-jyrsinkone.

 

Ferromek historia 1

Ferromek historia 3


10 vuotta myöhemmin, vuonna 2000, yrityksen viidelle työntekijälle ja kasvavalle konekannalle tarvittiin suuremmat toimitilat. Uusi tuotantohalli rakennettiin teollisuusalueelle Eurooppatie 8:n varteen Kruunupyyhyn. Hallia on laajennettu sen jälkeen kolmesti, ja sen tuotantopinta-ala, toimisto ja 20 työntekijälle rakennetut hienot sosiaalitilat ovat yhteensä noin 1 500 neliötä.
Kim auttoi isäänsä Bernhardia verstaalla jo lapsena, ja hänelle on aina ollut itsestään selvää seurata isänsä jalanjäljissä. Kim on toiminut alalla jo 15 vuoden ajan.
Bernhard Åkerlund ja Kim Åkerlund omistavat Ferromekin tällä hetkellä yhdessä.

ferromek

WidgetAreaBottom