Background image
Ajankohtaista
Eläköityneestä firman perustajasta tuli iloinen ”joka paikan höylä”
15.12.2022

Eläköityneestä firman perustajasta tuli iloinen ”joka paikan höylä”

Ferromekin vuonna 1981 perustanut ja yritystä johtanut Bernhard Åkerlund siirtyi johdosta sivuun, kun hänen poikansa Kim Åkerlund aloitti toimitusjohtajana viisi vuotta sitten. Lähes 40 vuotta perheyrityksen palveluksessa oltuaan Bernhardille ei ollut vaikeaa luovuttaa ohjaksia nuoremmalle sukupolvelle.

– Kim on työskennellyt yrityksessä 2000-luvun alusta lähtien, joten sukupolvenvaihdos tuntui luontevalta. Olen tyytyväinen niin kauan kuin jaksan ja saan osallistua toimintaan. On mukavaa seurata yrityksen kehityskulkua, eikä poika ole ainakaan vielä valittanut, Bernhard naurahtaa.

Osakkaana Bernhard on edelleen aktiivisesti mukana yrityksessä. Pietarsaaren ja Kokkolan seudun asiakkaat saavat nauttia Ferromek-veteraanin henkilökohtaisista toimituksista. Tällä hetkellä Bernhard nimittäin jakelee lähitoimituksiamme sekä noutaa yhteistyökumppaneiltamme huoltoon ja tuotantoon tarvittavia materiaaleja.

– Taidan olla eräänlainen joka paikan höylä firmassa. Minusta on tärkeää käydä asiakkaiden luona ja ylläpitää heihin hyviä suhteita. Eräät heistä, joille jaan toimituksia, ovat olleet asiakkaitamme alusta saakka.

Jokainen päivä on uusi verstaspäivä – joskin kelloon katsomatta

Uusi rooli yrityksessä sopii sosiaaliselle Bernhardille hyvin. Hänestä on mukavaa olla osa Ferromekiä ja työ yrityksen hyväksi tuottaa hänelle ainoastaan iloa. Kokeneena yrittäjänä Bernhard toimii toisinaan neuvonantajana ja suorittaa asiakastoimitusten ohella myös joitakin huoltotehtäviä.

– Tulen edelleen verstaalle lähes joka päivä, mutta minun ei enää tarvitse seurata kelloa. Voin tulla ja mennä, miten haluan. Nautin täällä olemisesta ja työntekijöiden kanssa juttelemisesta, Bernhard kertoo.

Jotkut työntekijöistämme ovat työskennelleet yrityksessä pitkään, melkein alusta asti, joten Bernhard tuntee heidät hyvin. Useimmat puhuvat suomea ja ruotsia, mutta verstaalla on myös työvoimaa eri puolilta maailmaa, kuten Bulgariasta, Intiasta, Ruotsista ja Turkista. Ajatuksien vaihtaminen heidän kanssaan on haastavaa, sillä Bernhardin kielitaito loppuu lyhyeen.

– En ole opiskellut koulussa englantia, joten on todella sääli, etten voi jutella heidän kanssaan – varsinkin kun monet heistä työskentelevät meillä pitkään. Heillä olisi varmasti paljon mielenkiintoista kerrottavaa.

Kun verstas ei kutsu, Bernhard viihtyy mökillä

Bernhard iloitsee siitä, että Ferromekillä menee hyvin, ja on ylpeä pojastaan ja koko henkilökunnasta!

– Yritys on vakavarainen ja työntekijämme ovat tyytyväisiä. Tuntuu hyvältä, että Kim on nyt vetovastuussa, eikä minun tarvitse miettiä liikoja.

Kesällä joukko kesätyöntekijöitä huolehti Bernhardin tehtävistä ja hän itse piti toimitusjohtajan kehotuksesta kauan kaivattua pitkää lomaa – jo toista vuotta peräkkäin. Ennen eläkkeelle jäämistä pitkään lomaileminen ei tullut kuuloonkaan. Nuorempana hän työskenteli niin ahkerasti, että hänellä oli hädin tuskin aikaa olla lastensa kanssa.

Bernhard vietti kahden kuukauden mittaisen kesäloman enimmäkseen kesämökillä, jossa hän rentoutuu parhaiten.

– Ostin vesiskootterin ja nautin järvellä olemisesta. Loman jälkeen palasin töihin uutta energiaa puhkuen.