Background image
News
Ferromekin toimitusjohtaja kannustaa kokeilemaan kotimaista alihankintaa
2.6.2020

Ferromekin toimitusjohtaja kannustaa kokeilemaan kotimaista alihankintaa

Poikkeustilan aikana useissa yrityksissä ollaan jouduttu ottamaan esille omien alihankintaketjujen toimivuus. Yle uutisoi verkkosivuillaan (https://yle.fi/uutiset/3-11334414) 5.5.2020  siitä, miten useat Suomessa sijaitsevat pk-yritykset suunnittelevat kotiuttavansa tuotantoaan Suomeen.

Ferromekin toimitusjohtaja Kim Åkerlund uskaltaa puhua kotimaisen alihankintateollisuuden hyödyistä avoimesti. Hänen mukaansa toimitusvarmuus ei ole ainoa syy valita alihankkijaksi kotimaista yritystä, vaan asiakkaan saamat hyödyt koostuvat monesta eri näkökulmasta. Hän listaakin nopeasti kolme tärkeintä ostopäätökseen vaikuttavaa tekijää: laatu, helppous ja nopeus. Hinta-laatu-suhdetta vertaillessa asiakkaat tietävät miksi hyvästä laadusta ja nopeasta toimituksesta kannattaa maksaa. Lisäksi hän nostaa esille muitakin näkökulmia.

—Kun valmistus tehdään lähiseudulla, kuljetuskustannuksia syntyy vähemmän ja ympäristöön kohdistunut rasitus on pienempää. Asioiden hoitaminen on helpompaa monessakin mielessä: omalla kielellä asioidessa haasteiden ratkominen sujuu nopeammin ja vaivattomammin, Åkerlund kertoo.

Jatkuva kiire ja nopeat toimitukset ovat tulleet arkipäivään myös teollisuudessa, mikä on suomalaisille alihankkijoille kilpailuetu.

—Nopea reagointimme on ehdottomasti yksi meidän ykkösprioriteeteistämme. Kun asiakkaiden pyyntöihin vastataan nopeasti, me säästämme heidän aikaansa. Uskon vahvasti, että suomalainen alihankintateollisuus on kannattava vaihtoehto erityisesti pienien ja keskisuurien sarjojen valmistuksessa.

Kysy lisää Ferromekin alihankintapalveluista ja toimintatavoista, ja ota yhteyttä!

Kim Åkerlund
kim.akerlund@ferromek.fi

+358 6 834 5695
myynti@ferromek.fi

 

Ferromek CNC koneistus Kronoby Finland