Background image
News
Liiketoiminnan ja henkilökunnan siirtyminen sujui kitkatta
29.3.2018

Liiketoiminnan ja henkilökunnan siirtyminen sujui kitkatta


Mikael Riihimäki toteaa, että koneistajan hommassa ei kannata ruveta hosumaan. Häntä voikin kutsua kärsivälliseksi kaveriksi, koska hänelle on kertynyt kokemusta koneistushommista jo 20 vuoden ajalta.
—Samanlaisia päiviä ei ole, kun hommat vaihtuvat päivittäin. Ei tässä pääse tylsistymään, hän toteaa.
Mikael siirtyi Ferromekin palvelukseen Ferromekin ja Mesmecin välisen liiketoimintakaupan yhteydessä. Koneiden siirtymisen lisäksi yritys sai palkkalistoilleen uusia alan ammattilaista. Mikael on yksi heistä.

Mikael2

 


Miten koneistus ja ihmiset asettuvat uuteen yritykseen? 

Kun yritykseen sulautetaan samalla kertaa uusia koneita, asiakkaita ja uutta henkilökuntaa, sopasta voi syntyä melkoinen sekamelska. Näin ei kuitenkaan käynyt Ferromekillä.
Vaikka konkreettinen muutto tapahtui loppujen lopuksi nopeasti päätöksen julkaisun jälkeen, koneiden ja työntekijöiden siirto sujui jälkeenpäin ajateltuna aika kivuttomasti, Mikael kertoo. Hän oli mukana sekä pakkaamisessa että purkamisessa. Siihen, että koneet saatiin oikeille paikoille ja huollettua meni muutama viikko. Kun koneet laitettiin käyntiin, työt jatkuivat entiseen tapaan. Työjonossa oli sekä vanhojen että uusien asiakkaiden töitä.


Iso työyhteisö tsemppaa ja kehittää myös yksilöä
Tunnelmat Ferromekistä ovat Mikaelin mukaan pelkästään positiiviset. Hän kehuu erityisesti koneiden huoltoa ja kunnossapitoa, joka on tehty perusteellisesti. Tehtaalla toimivat teamleaderit saavat myös kiitosta. Kun työnjohto on ajan tasalla, työt voidaan jakaa järkevästi ja näin vähentää työntekijöiden ylikuormittamista. Töitä organisoidessa keskittyminen paranee ja ”oikeille töille” jää aikaa. Myös työyhteisön tuki on tullut tutuksi ensimmäisten viikkojen aikana.
—Kun talossa on useita työntekijöitä, siellä on myös enemmän taitoa ja osaamista. Kokemuksia jakaessa oppii ja saa uusia ideoita, Mikael toteaa.


Toimitusjohtaja kiittää luottamuksesta
Toimitusjohtaja Kim Åkerlund on huojentunut, kun muutto on ohi.
—Uudet työntekijät tuovat mukanaan paljon kokemusta ja osaamista, mitä myös me tarvitsemme. Töitä riittää ja siksi olemme erityisen kiitollisia siitä, että työntekijät osoittivat luottamusta ja tulivat töihin meille.
Iloinen asia on myös se, että myös asiakkaat ovat seuranneet kaupan perässä Ferromekin asiakkaiksi. Uusia asiakkuuksia Åkerlund ei pidä itsestäänselvyytenä, vaan haluaa vastata asiakkaiden toiveisiin parhaalla mahdollisella palvelulla.